Tuotanto

Historia
Posliinisilla emaloiduilla kylteillä on pitkä historia Euroopassa. Alunperin niitä tuotettiin suuria määriä useissa emalitehtaissa, esimerkiksi Glud & Marstrand's Fabrikker Tanskassa, joka tuotti myös posliiniset emaloidut keittiöastiastot Eurooppalaisiin koteihin.
Toisen Maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä monet kuluttajat siirtyivät halvempiin, massatuotettuihin, muovista ja muista halvoista materiaaleista valmistettuihin kyltteihin. Sen lisäksi 60-luvun alussa yhtiöt siirtyivät massamainostukseen ja viranomaiset lopettivat emaloitujen auton rekisterikilpien tilauksen. Siitä johtuen lähes kaikki emalituotanto lopetettiin.
Vuonna 1991 Ramsign elvytti posliinisten emalikylttien tuotannon taidokkaiden ja kokeneiden käsityöläisten avulla. Tänä päivänä kyltit tehdään yhä käsin alkuperäisellä sabluuna tekniikalla ja posliini emalilla, jota kutsutaan myös lasimaiseksi emaliksi tai lasiemaliksi.
Sabluuna tekniikka
Kaikki kylttimme tehdään aidosta lasiemalista sabluuna tekniikalla, joka on alkuperäinen tuotantotekniikka. Tuotanto tapahtuu yksinomaan käsin. Tästä johtuen kylteissä voi olla pieniä epätäsmällisyyksiä jotka antavat niille ainutlaatuisia käsityöläisyyden piirteitä.
Käsintehdyt sabluunat ja paksu, kiiltävä emali ovat tärkeitä piirteitä, sekä perinteisesti tuotettujen Ramsign kylttien sielu.-
Poltto
Jokainen emalikyltti tehdään tarkkaan ja poltetaan 800:ssa Celcius asteessa. Tämä prossessi toistetaan jokaisella värillä. Emalointi on keraaminen prosessi, jonka värin lopputulokseen vaikuttaa pienikin muunnos kosteudessa, lämpötilassa ja ajassa.
Vain sulattamisen ja jäähdytyksen jälkeen selviää emalin värin todellinen lopputulos. Emalikylttien valmistamista voidaan verrata käsintehtyyn lasinpuhallukseen, kahta samanlaista ei löydy. Käyttö
Kaikkein ilmeisin tuotteiden ominaisuus on niiden klassinen malli, jota sukupolvet ymmärtävät ja arvostavat useissa osissa Eurooppaa. Tärkein käytännöllinen ominaisuus on emalin suuri lujuus, joka tarjoaa vastustuskykyä aurinkoa, vettä ja likaa kohtaan.
Kaikki Ramsign kyltit ovat emaloitu takapuolelta estämään korroosiota. Tämä takaa kylteille pitkän ja lähes hoitoa tarvitsemattoman elämän.Kylttien asentaminen
Kaikkien kylttien mukana tulee asennusmateriaalit. Nimilaattojen mukana tulee pienet messinkiruuvit puutyötä varten. Talonumeroiden mukana on säänkestävät "Climate-X" tähtipääruuvit mustine nailonprikkoineen ja tulppineen.
Suosittelemme että ruuveja ei ruuvata liian tiukkaan vaurioiden estämiseksi. Posliinista emalia voi verrata ohueen lasitukseen. Niin kauan kuin emali on koskematon, se on lähes täydellinen suoja tuulta ja säätä vastaan.Sitoutuminen laatuun
Kaikkien kylttien laatu on ainutlaatuista ja todistaaksemme sen annamme jokaiselle tuotteelle 30 vuoden takuun JA "täysi tyytyväisyys tai rahat takaisin" -takuun. Tilasit sitten tuotteen omaksi iloksesi tai lahjaksi, voit olla rauhallisin mielin sillä mikään ei voi mennä pieleen - voit aina palauttaa MINKÄ TAHANSA tuotteen!